Posts Tagged ‘Literature’

Ernest Hemingway. Papa, the Sea and the Tropic

December 30, 2010

This is the view that Hemingway had over Havana toward the Sea. ©Adrián Soto

Diaquirí-drink at Floridita-Bar. It tastes like in Hemingway´s time. ©Adrián Soto

Pics and text by Adrián Soto     The present article was published in the Finnish evening paper Ilta Sanomat on 17th of May, 2010. The Following are abstracts:

Just some 20 minutes drive from downtown Havana, is Finca Vigía, Nobel writer Ernest Hemingway´s home museum. Hemingway lived here the last 21 years before he committed suicide in July 1961 in Ketchum, Idaho.
The Finca, land property. was so dear to Hemingway that he wrote: “From here I can see the Sea and the Tropic vegetation. These give peace to my soul”. The property is four hectares, and there grow hundreds of palm trees, mango tree, and banana plants. The melodies of birds singing is all over. The place is a real oasis of peace  just beside the hurry and noisy Cuban capital city.
When the revolution conquest Havana, Hemingway saw it as a beside observer. He saw the Cuban youth rebelling against the old regime from Floridita-bar. In that bar he enjoyed daily is favourite drink, rum based Diaquirí. Today, Floridita is still open at the same place, and really has suffered very little changes from time of Hemingway. After the victory of the revolution, the writer got to know personally the revolutionary leader, Fidel Castro, they even went occasionally fishing together. The restless soul of Hemingway got more calm with the years, it was by then when he bought Finca Vigía in 1939.
The finca is half hour drive from tiny fishing village Cogimar, where Hemingway anchored his beloved boat Pilar. In Cojimar lived also the sea captain Gregorio Fuentes, that is the main character in the book “The Old man and the Sea”. Because of the book Hemingway was awarded with the Pulietzer-prize and later in 1954 with the Nobel Prize of literature.

Ernest Hemingway. Papa, meri ja trooppista kasvillisuutta

Vain 20 minuutin ajomatkan päässä Havannan keskustasta sijaitsee Finca Vigia, kirjailija Ernest Hemingwayn kotimuseo. Nobel-palkinnon saanut kirjailija asui talossa elämänsä viimeiset 21 vuotta ennen kuin teki itsemurhan heinäkuussa 1961 Ketchumissa, Idahossa.

Finca eli maatila oli Hemingwaylle niin rakas paikka, että hän kirjoitti ”Tästä näen meren ja trooppista kasvillisuutta. Se antaa sielulleni rauhaa”. Maatila on kooltaan neljä hehtaaria, ja siellä kasvaa satoja kookospalmuja, mangopuita sekä banaanipensaita. Lintujen laulu soi kaikkialla. Paikka on rauhan keidas kiireisessä ja meluisessa Havannassa.

Kun Kuubassa tehtiin vallankumous, Hemingway oli sivustakatsoja. Hän näki Floridita-baarista, kuinka Kuuban nuoriso kapinoi. Baarissa hän nautti päivittäin lempijuomaansa, rommipohjaista daiquiria. Floridita on edelleen Havannan keskustassa, eikä se ole muuttunut Hemingwayn ajoista. Vallankumouksen voiton jälkeen kirjailija tutustui Fidel Castroon, ja he kävivät jopa kalastamassa yhdessä. Seikkailunhaluinen Hemingway oli jo hieman rauhoittunut, kun hän osti Finca Vigian vuonna 1939.

Maatilalta on puolen tunnin ajomatka Cojimarin pieneen satamakaupunkiin, missä Hemingwayllä oli oma vene nimeltään Pilar. Cojimarissa asui myös kippari Gregorio Fuentes, joka oli Vanhus ja meri -teoksen päähenkilön esikuva. Teos toi Hemingwaylle Pulietzer-palkinnon sekä kirjallisuuden Nobelin vuonna 1954.

Hemingway asui Kuuban-kodissaan aluksi kolmannen vaimonsa Martha Gellhornin kanssa, ja myöhemmin taloa emännöi kirjailijan neljäs vaimo, Mary Welsh. Hemingwayn kuoleman jälkeen La Vigia jäi talon palvelijoiden haltuun. Kuubalaiset kutsuivat kirjailijaa aina ”papaksi”, ja kunnioittivat häntä suunnattomasti. Ehkä tämä selittää sen, että suurin osa Hemingwayn henkilökohtaisista esineistä on edelleen tallella talossa.

Myöhemmin Kuuban valtio otti tilan haltuunsa. Nyt se on jo hyvässä kunnossa, ja sitä korjataan koko ajan. Siellä on hänen lukulasinsa ja kirjoituskone. Siellä on myös hänen kuuluisa ensimmäisen maailmansodan sotareportteri-univormu. Hemingwayn tyylikkäässä kirjastossa, joka tunnettiin nimellä Venetian Room, on arvokkaita kokoelmia. Nähtävillä on myös kirjailijan saapaskokoelma ja kiikari, millä hän tutki Karibian tähtitaivasta, sekä metsästystrofeita Afrikan safareilta, karttoja ja monia muita esineitä.

Pilar-vene seisoi vuosikausia Havannanlahdella rapistumassa. Nyt tämä 32 metriä pitkä ja 12 metriä leveä vene on tuotu La Vigiaan, ja ammattimiehet entisöivät sitä. Hemingway sanoi aina, että ”vain merellä olen todella vapaa”. Talon uima-altaan viereen hän hautasi neljä koiraansa: Blackin, Negritan, Lindan ja Neron.

Alueelle rakennetaan nykyään autotallia. Ernest Hemingwayllä oli neljä amerikkalaista autoa vuonna 1961. Viranomaiset ovat nyt löytäneet niistä yhden, joka on yksityisessä omistuksessa, ja suunnittelevat sen ostamista. Muut kolme autoa saattavat olla vielä liikenteessä, vaikkapa takseina Havannassa.

Hemingway´s studio. Here he wrote “The Old Man and the Sea”, ©Adrian Soto

Fidel castro and Hemingway used to fish together. © Adrián Soto

The boot collection. These boots walked througout Europe, Africa, America. ©Adrián Soto

Advertisements

Pablo Neruda still looks toward the Sea

April 8, 2009

Pics and text Adrián Soto

Neruda and his wife Matilde ramains in the garden of Isla Negra. © A.Soto

Neruda and his wife Matilde ramains in the garden of Isla Negra. © A.Soto

Pablo Neruda was 34 years old in 1938, when he returned to Chile from the Spanish civil war. Previously he had been working in Asia as a diplomat. At that time his names was already well known in literary circles. In cost of Central Chile, he saw and immediately fell in love, with a place on which huge black rocks stands on the shore of seaside beaten by the tireless Pacific Ocean´s waves.
Because of the rocks, he named the place is Isla Negra, Black Island. With the help of local carpenters Neruda started to build his house. In that house he composed some of his major works like “The Heights of Machu Pichu” and “The Captain’s Verses”
Sometime later Neruda wrote: “For me the sea is cleaner than the land. For that reason I decided to live in my home country in the coast, on Isla Negra, next to the foam of the great waves”. The house was never built ready. With time, new rooms and wings where added, so it became a sort of wooden labyrinth, with huge windows facing the sea.

The house became a pilgrim destination for Latin American intellectuals. Many memorable literary parties took place there. Neruda was with his third wife, Matilde Urrutia in 1971,when the news came from Stockholm that the Swedish Academy had granted him the Nobel Prize for Literature. Later on the poet was serving as ambassador of Chile in Paris when he was diagnosed cancer. He died in Santiago on September 1973, only two weeks after a bloody military coup overthrew his friend Salvador Allende from the country´s Presidency.
The house was closed down during the long period of military dictatorship. When democracy came back to Chile in 1989, the Pablo Neruda foundation turned the house into a museum. The human remains of Neruda and his wife were brought to Isla Negra and buried in the garden looking out to the sea.
Neruda foundation: http://www.neruda.cl
In 2013, following allegations that Neruda death was caused by poison, his human remains were exhumed. The same year in November, a team of 15 international forensic team stated that not chemical substances were found a cause of Neruda´s death.
Isla Negra is located some 120 Kms from the Capital city, Santiago. The road is good and a few steps from the Home-Museum there is a lovely lodging place but a little costly: Hosteria Candela. Nearby there are a number of more economic B&Bs.

The ships bells always tolled when the poet arrived home.  © A.Soto

The ships bells always tolled when the poet arrived home. © A.Soto


The ex-libri fish is the symbol of Neruda.  © A.Soto

The ex-libri fish is the symbol of Nerudian universe. © A.Soto


Nerudo wrote some of its major work in Isla Negra.  © A.Soto

Neruda wrote some of his major works in Isla Negra. © A.Soto

With Zorbas-Dimitri in the Aegean Sea

March 24, 2009
Dimitri sailing waters of heroes and goddesses

Dimitri sailing waters of heroes and goddesses

I met Dimitri at the harbour of Nafplio, once capital of Modern Greece in east Poloponnese. Dimitri walked with his legs separated like an arch. He is a tall, broad back man with a huge pair of hands. His face is cured, weather-beaten by the wind and sea. His deep blue-grey eyes have seen everything the good side of the human being as well as the evil that lives in every once of us. .
His resemblance to the character of Zorba the Greek, played in the movie (1964) by Anthony Quinn, is remarkable. According to the local witness, Dimitri dances the sirtakia exactly like Zorba in the film. His voice is deep and low. No wonder that many central and northern European tourists have been seduced by his charm.

The legend of Zorba is from the pen Nikos Kazatnzaki that publish his book “Life and Adventure of Alexis Zorbas” in a war devastated Europe in 1946. The narrator of the story, a young Greek writer meets Zorba while trying to get a break from his writing. He took Zorba as his foreman on his way to Crete.
The novel turned out to be a tribute to the spontaneous way of living. In the philosophy of Friedrich Nietzsche the character of the narrator (Apollo) represent order and rationality, while Zorba (Dionysus) represent a blind desire for living.
While talking with Dimitri about the book on the deck of his fishing boat, ready to sail to the Argolic Gulf, (water of heroes and goddesses), he said that he fully undersigned the words of Zorba, when he said: “How simple a thing is happiness: a glass of wine, roast chestnuts, a wretched little brazier, the sound of the sea”. Not a bad way of thinking, particularly in this time of financial turmoil.

Zorbas-Dimitrin kanssa Egeanmerellä

Tapasin Dimitrin Nafplion satamassa. Kaupunki sijaitsee Peloponnesoksen itäpuolella ja se on nyky-Kreikan entinen pääkaupunki. Dimitri kävelee jalat hyvin levällään. Hän on pitkä roteva mies, ja hänellä on isot kädet. Hänen kasvonsa kertovat merestä ja tuulesta, ja tummansiniset silmät ovat nähneet ihmisen hyvyyden ja pahuuden. Ne löytyvät meistä kaikista.
Dimitri on aivan saman näköinen kuin Zorbas elokuvassa Kerro minulle Zorbas (1964), jonka pääroolin näytteli Anthony Quinn. Nafplion asukkaiden mukaan Dimitri tanssii sirtakia samalla tavalla kuin elokuvan Zorbas. Hänen äänensä on syvä ja matala. Ei ihme, että monet keskieurooppalaiset ja pohjoismaalaiset naisturistit ovat ihastuneet tähän hahmoon.

Zorbas-myytti on peräisin Nikos Kazantzakisin kynästä. Hän julkaisi kirjansa vuonna 1946 juuri Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Kirjan kertoja on nuori kreikkalainen kirjailija, joka haluaa ottaa etäisyyttä omaan työhönsä ja lähtee Kreetalle. Hän tapaa Zorbasin ja palkkaa tämän apulaisekseen.
Romaani ihannoi spontaania elämäntapaa. Friedrich Nietzchen filosofian mukaan kertojan hahmo (Apollo) edustaa järkeä ja rationaalisuutta. Zorbas (Dionisius) taas edustaa rajua elämänhalua.
Keskustelin Dimitrin kanssa Kazantzakisin kirjasta hänen kalastusveneensä kannella juuri ennen hänen lähtöään kohti Argolikoksenlahtea, sankareiden ja jumalien vesille. Hän sanoi allekirjoittavansa täydellisesti kohdan, jossa Zorbas sanoo ”Kuinka helppo asia on onnellisuus: lasillinen viiniä, grillattuja kastanjoita, vaatimaton hiilipannu ja meren kohina” Ei hassummin ajateltu, varsikaan näin finanssikapitalismin romahduksen aikoina.

Dimitri deep blue-grey eyes have seen everthing
Dimitri deep blue-grey eyes have seen everthing

© A.Soto

Fishing boats in Nafplio harbour
Fishing boats in Nafplio harbour

© A.Soto

Modern Helen waiting for her Troyan Prince © A.Soto

Modern Helen waiting for her Troyan Prince © A.Soto

At the End we will always have Paris

February 16, 2009
A magic place in the heart of the French capital. © A.Soto

A magic place in the heart of the French capital. © A.Soto

The French capital belongs to all us. So does the French Revolution, which is also has a common heritage. Without it Europe and the world would be a very different place. A proper tribute to the city comes in Casablanca, a genuine film classic, when Humphrey Bogart tells Ingrid Bergman “We will always have Paris” referring to their passionate love affair in that city that nobody can ever take away from them.

Paris is the home of revolutions, it is home home to the arts, fashion and culture. It is elegant, has a unique sense of glamour and magic. That is why in times of difficulties, it is always recommended to rediscover Paris.
One of the magic places on Paris is Les Deux Magots, a café situated on Saint-Germain-de-Prés square. It has played an important role in French culture to the point that from 1933 a distinguish literary prize was established with its name. It was the favourite café of André Breton, Picasso, Ernest Hemingway, Jean Paul Sartre and Simone de Beauvoir among many others.
In the rare picture above, in the terrace of Les Deux Magots you easily distinguish who is a tourist and who is not. The lady coming in from the right probably had been sitting on the same table with Sartre and Simone de Beauvoir.

Loppujen lopuksi, onhan meillä aina Pariisi

Ranskan pääkaupunki kuuluu meille kaikille. Niin kuin myös Ranskan vallankumous, joka on osa maailmanperintöä. Ilman sitä Eurooppa ja maailma olisivat aivan erilainen paikka. Sopiva tunnustus Pariisille löytyy valkokankaan klassikosta, Casablanca-elokuvasta, jossa Humphrey Bogart sanoo Ingrid Bergmanille ”onhan meillä aina Pariisi”, viitaten intohimoiseen rakkaussuhteeseen, joka heillä oli ollut kaupungissa.

Pariisi on vallankumousten koti, taiteen, muodin ja kulttuurin pääkaupunki. Se on elegantti, glamourin ja taian verraton paikka. Ja juuri siksi on vaikeina aikoina aina hyvä löytää Pariisi uudestaan.
Yksi Pariisin maagisista paikoista on Les Deux Magots -kahvila, joka sijaitsee Saint-Germain-de-Présin aukiolla. Kahvila on hyvin tärkeä paikka myös ranskalaiselle kulttuurille, ja vuodesta 1933 lähtien merkittävä kirjallisuuspalkinto on kantanut sen nimeä. Kahvila on ollut André Bretonin, Picasson, Ernest Hemingwayn, Jean Paul Sartren, Simone de Beauvoirin ja monen muun kantapaikka.
Yllä olevassa kuvassa Les Deux Magotsin terrasilta lukija voi helposti erottaa turistit ja pariisilaiset. Vanha rouva, joka tulee kuvaan oikealta, on kenties istunut siellä Sartren ja de Beauvoirin kanssa.

Sunset from the Place du Trocadéro. © A.Soto

Sunset from the Place du Trocadéro. © A.Soto